keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Lissabon





Lissabon yleistä

Lissabon on Portugalin suurin kaupunki ja maan pääkaupunki. Suur-Lissabonin alueella asuu noin 2,8 miljoonaa ihmistä. Koko maan väkiluku on 10,5 miljoonaa, joten pääkaupunkiseudulla asuu noin neljäsosa koko Portugalin väestöstä.

Portugal on EU:n ja Naton jäsen. Suurin osa väestöstä kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon. Maa on demokratia ja presidentti toimii valtionpäämiehenä. Portugal on edelleen Euroopan köyhimpiä maita ja varsinkin nuorten työttömyys on suurta.

Vientiin kuuluu öljy- ja kemianteollisuuden tuotteita sekä vaatteita ja jalkineita. Viini, kalatuotteet ja nahka ovat tärkeitä. Myös korkki ja muut maataloustuotteet ovat merkittävä vieniartikkeli. Valtaosa maailman korkeista tulee Portugalista. Lissabonissa on merkittävä satama. Maatalouteen liittyvien tuotteiden merkitys on vuosien mittaan vähentynyt ja palvelusektorin osuus on kasvanut. Turismi tuo merkittäviä tuloja Lissabonille.

Suomen kansalaiset tarvitsevat matkaa varten passin tai henkilökortin. Oleskelulupa vaaditaan yli 3kk asumista varten. Tullimääräykset ovat samat kuin muistakin Eu-maista tultaessa. Tarkista tullista.

Aika on 2 tuntia Suomen aikaa jäljessä. Lissabon kuukausittaiset keskilämpötilat. 10 päivän ennuste.

Lissabonin tapahtumia kuukausittain.
Niiden joukossa on Santo Antonio Festivaali.
Kaupungin vuosittaisia festivaaleja.
Sivu Lissabonin elämäntyylistä ja asenteista.

Lissabonin Interaktiivinen kartta missä myös nähtävyydet.
Lonelyplanet.comin interaktiivinen nähtävyyskartta.
Kaupungin kartta mukana turistikohteita.
Keskustan kartta missä myös nähtävyyksiä.
Kartta reitin etsimismahdollisuudella.
Osoitteen löytämisessä avustava kartta Google mapsin pohjalta.
Michelinkartta.
Printattava kartta missä tärkeimmät nähtävyydet.
Suuri turistikartta.
Keskustan kartta turistille.
Lissabonin metro-, bussi- ja raitiovaunukartta.

Upeaa Lissabonia kuvina.
Toinen kuvakokoelma.
Vielä lisää kuvia.
Aiheen perusteella luokiteltu kuvagalleria.
30 kuvaa Lissabonista.

Nettikameroita Lissabonissa.
360 asteen näkymä kaupunkiin.
Lisää 360 asteen näkymiä Lissabonista.
Lissabonin kuvia näkymällä ympärille.

Lissabon lennot

Lissabonin lentokenttä sijaitsee noin 7 kilometriä pohjoiseen kaupungista ja on nimeltään Aeroporto de Lisboa, Aeroporto da Portela tai Aeroporto da Portela de Sacavém. Vuodessa kenttää käyttää yli 19 miljoonaa matkustajaa. Lisää tietoa lentokentästä.

Sivu kentän yhteyksistä kaupunkiin.
Metrolla kentältä pääsee kätevästi.
Takseja on hyvin tarjolla.
Myös muita edullisia kuljetuspalveluja on mahdollista käyttää.
Taximatkan hintaa voi arvioida etukäteen.
Vinkkejä taksihuijausten välttämiseksi.
Tässä viator.com vaihtoehtoja kuljetuksiin.

Kaupunkiin ja sieltä muualle Portugaliin pääsee myös junalla ja laivalla.
Rautatie- ja bussiasemista.
Lissabonin komea ja moderni päärautatieasema. Lisää Gare do Oriente asemasta.

Lissabon hotellit

Syksyllä ja keväällä on parasta matkustusaikaa. Sään suhteen epävarmempaa on marraskuusta maaliskuulle, vaikka sää voi silloinkin olla varsin kohtuullinen Suomen tilanteeseen verrattuna. Majoitusta on tarjolla kaiken tasoisissa hotelleissa.




Lissabon autonvuokraus


Omalla tai vuokratulla autolla ajon sanotaan olevan haasteellista Lissabonissa. Autoilusta kaupungissa.
Vihjeitä ajamiseen Portugalissa.
Lainssädäntöä ja ohjeita.
Tietoa tietulleista.
Autoliiton matkustusopas.

Lissabon liikkuminen

Kaupunki on rakennettu kukkuloille joten turistille riittää vasta- ja myötämäkeä. Hyvät kengät ja kävelyyn tykästynyt mieli helpottaa liikkumista. Historiallisessa keskustassa voi hyvin liikkua kävellen. Myös pyöriä saa vuokralle. Lisää pyöräilystä kaupungissa.

Julkinen liikenne toimii ja on edullista.
Lonelyplanet.com julkisesta liikenteestä.
Viva kortti on kätevä liikuttaessa julkisilla.
Yhdistettyjä matka- ja nähtävyyskortteja on myynnissä.
Matkustamisen maksamisvaihtoehdoista.
Metro on tyylikäs ja toimii hyvin.

Lautat tarjoavat mukavia matkustus- ja näköalamahdollisuuksia turistille.

Mäkisessä kaupungissa toimii 4 köysirataa. Niitä käyttämällä pääsee huomattavasti helpommalla vaikka kuinka olisikin kävelyn ystävä. Julkisen liikenteen liput kelpaavat niissä. Yksi edelleen toimiva hissiratkaisu on nykyisin suosittu nähtävyys, Elevador de Santa Justa
Lisää köysiradoista.

Taksin voi pyydystää lennosta tai ottaa taksien seisontapaikoista. Tietoa taksimatkan hinnoittelusta. Jos suunnittelee matkan ja sen ajankohdan etukäteen, voi tilata taksin myös netin kautta.
Taksimatkan kustannusta voi yrittää arvioida etukäteen.

Lissabon sanakirjat

Maan pääkieli on portugali.
Maan siirtomaahistorian kieltä puhutaan myös muissa maissa. Näistä suurimmat ovat Brasilia, Mosambik ja Angola. Tässä ilmainen sanakirja.
Toinen sanakirja.
Portugali-suomi Sanakirja.org.
Kääntäjä ja sanakirja.
Portugalin kielen sanalista.

Lissabon raha

Portugalissa käytetään euroja. Luottokortit hyväksytään maksuvälineinä laajalti. Jos luottokortti katoaa, tehkää heti katoamisilmoitus.
Visa automaatit löytyvät täältä. Mastercard automaatit täältä.

Lissabon puhelin

Kun haluat soittaa lankapuhelimesta Suomeen, valitse ensiksi 00 ja sen jälkeen Suomen suuntanumeron 358. Suomen teleliikennealueen tunnusnumerosta jätetään 0 pois.

Soittaessasi esim. Helsinkiin numeroon 12345 valitse soittaessasi seuraavasti : 00 - 358 - 9 - 12345
Kun soitat matkapuhelimesta Suomeen tai suomalaiseen matkapuhelimeen valitse ensin +, sen jälkeen suomen maatunnus 358, sen jälkeen suuntanumero ilman ensimmäistä nollaa ja sen jälkeen vastaanottajan numero.

Kun soitat Helsinkiin numeroon 12345 valitse siis: + 358 9 12345. Kun soitat matkapuhelimeen 040 67890 niin valitse siis: + 358 40 67890.

Prepaid data kortteja turisteille näyttäisi olevan tarjolla.

Lissabon turvallisuus


Lissabonissa on syytä noudattaa normaalia varovaisuutta. Taskuvarkaita kannattaa varoa varsinkin alueilla missä liikkuu paljon turisteja.
Usan diplomaattipalvleujen arvio vuodelta 2016 Portugalin turvallisuudesta.
Turvallisuusvihjeitä.
Ohjeita opiskelijolle.
Tavallisia turistiansoja Lissabonissa.
Lähetystön matkustustiedote koskien Portugalia.

Hätänumero poliisiin, palokuntaan ja ambulanssiin 112
Hätänumeroita.
Lisää hätä- ja apunumeroita.
Sairaaloiden päivystysnumeroita.
Lääketieteellisten hätätilanteiden palveluista Portugalissa.
Sairaaloiden ja terveyskeskusten yhteystietoja.

Suomen Suurlähetystö Lissabon.
Suomen suurlähetystö Rua do Possolo 76-1 1350-251 LISBOA PORTUGAL Puh: +351 213 933 040
Fax: +351 213 904 758
Päivystys: virka-ajan ulkopuolella puh. +358 9 1605 5555,

Tietoa poliisista.

Lissabon terveys



Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT) on tarpeen kaikille. Harkinnan mukaan on syytä arvioida suojan tarvetta kausi-influenssaa, hepatiitti A ja B:tä vastaan.

Suomalainen sairausvakuutus kattaa periaatteessa hoidon EU-maissa. Eurooppalainen sairaanhoitokortti kannattaa hankkimia KELA:sta. Sillä saa EU- ja ETA-alueella matkustava saa äkillisessä sairastapauksessa sairaanhoitopalveluja samoin kustannuksin kuin paikalliset asukkaat.

Tietoa terveyspalveluista Portugalissa.
Toinen sivu palveluista.
Lisää tietoa aiheesta.
USA:n hallituksen ohjeita tervettä matkustamista varten.
Usa:n lähetystön sivu missä ladattava luettelo Lissabonin terveydenhuollon yhteystiedoista.

Kattava matkavakuutus on järkevää olla. Useimmiten maksut täytyy maksaa ensin ja anoa korvaus Suomessa. Tarvitset tätä varten kuitit.

Vesi on juomakelpoista. Veden tyyppi ja mineraalipitoisuus voi olla erilainen kuin kotimaassa joten turvallisempaa on käyttää pullotettuja vesiä.

Lissabon retket

Hop-on Hop-off kierros on helppo tapa saada nopeasti yleiskuva matkakohteesta.
Tässä viator.com retkitarjontaa.
Kävely- ja pyöräretkiä.

Ilmainen opastettu kävely on tarjolla.
Toinen ilmainen kävely.
Lisää ilmaisvaihtoehtoja.
Kaupunkiin voi tutustua myös veneestä käsin.
Veneilyretket ovat hyvä tapa nähdä enemmän.

Kiinnostaville lähialueille tehdään päiväretkiä. Viator.com valikoimaa päiväretkistä.
Matka Christo Rei - patsaalle onnistuu lautalla ja bussilla julkisia liikennevälineitä käyttäen..

Omatoimikävely tulee edullisiksi.
Frommersin toinen ehdotus.
Kuvitettu kävelyehdotus Alfamassa.

Lissabon nähtävyydet

Suosituimpiin nähtävyyksiin voi ostaa liput etukäteen, niin saattaa päästä vähemmällä jonotuksella.

Rossio-aukio on kaupungin keskusaukio. Sen virallinen nimi on Praça Dom Pedro IV. Rossio tarkoittaa suurta ja ei viittaa Venäjään kuten äkkipäätä saattaisi luulla. Ympäristössä on hyviä kahviloita, kauppoja ja ihmisvilskettä aukiolla riittää lähes ympäri vuorokauden.

Sen laidalla on kansallisteatteri, Teatro Nacional Dona Maria II.Omat sivut portugaliksi.
Aukion laidalla on myös sievä Rossion rautatieasema.

Vieressä on toinen komea aukio, Praça de Figueira.
Kuljettaessa kohti kaupungin komeinta bulevardia, Avenida da Liberdadea, tulee vastaan vaikuttava aukio, Praça dos Restauradores.
Kun jatkaa matka pitkin puistokatua, pääsee Praça do Marquês de Pomballe.

Siitä jatkamalla eteenpäin pääsee vilkkaan liikenteen jaloista Edvard VII:n puistoon. Se on Lissabonin keskustan suurin puisto. Siellä on myös erikseen kasvihuoneita vaativia kasveja. Vihreyden ystäville Lissabonissa on lisäksi mm. aikoinaan Etelä-Euroopan parhaan pidetty kasvitieteellinen puutarha, Jardim Botânico d'Ajuda, Ajudan kasvitieteellinen puutarha ja trooppinen puutarha. Omat sivut.

Kaupunkia vartioi korkeudesta Pyhän Yrjänän linnoitus, Castelo de Sao Jorge. Omat sivut.

Linnoituksen ja rantaviivan välissä löytyy mm. Sé Katedraali, Santa Luzia - ja poispäin keskustasta São Vicente de Fora - kirkko. Lissabonissa on muitakin merkittäviä kirkkoja.
Maailman kallein kappeli väitetään olevan São Roque - kirkon Johannes Kastaja kappeli. Kirkon yhteydessä toimii Pyhän taiteen museo, Museu de Arte Sacra.
Hieman syrjemmässä olevan Estrelan basilikakirkon kupoliin on mahdollista päästä ihailemaan maisemia.
Santa Engracia - kirkko on monien Portugalin merkkimiesten viimeinen leposija.
Lisää kaupungin kirkoista.

Kaupungin aukioista mahtavimpia edellä mainittujen lisäksi on Kauppa-aukio, Praça do Comércio Lisää Lissabonin aukioista.

Ilmaisen veden takaava insinöörien taidonnäyte 1700-luvulta Águas Livres Aqueduct on nykyaikana turistinähtävyys. Sen yhteydessä toimii ansiokas vesimuseo.

Belemin kaupunginosassa, hieman kauempana keskustasta sijaitsee Unescon suojelukohde, Mosteiro dos Jerónimos -luostari. Se on kiitos hyvästä onnesta Vasco da Gaman löytöretkillä. Lisää tietoa luostarista.

Rannalla, lähellä luostaria, on tutkimusmatkailijoiden muistomerkki Padrão dos Descobrimentos. Lisää tietoa muistomerkistä.

Rannalla, poispäin keskustasta, löytyy myös Belemin torni. Se on Unescon maailmanperintökohde. Omat sivut.

Nykyaikaisemmista nähtävyyksistä vaikuttava on hieman kauempana näkyvä Vasco da Gama silta. Myös vuoden 98 maailmannäyttelyn alue, Parque das Nações eli Kansallispuisto on vaikuttava moderni kokonaisuus.

Sinne on helppo päästä näyttävän Gare do Oriente - aseman kautta metrolla tai junalla. Lisää asemasta. Alueella on upea rantakatu, ravintoloita ja kahviloita sekä huimaava köysirata.

15 000 merenelävän, mukaan lukien haiden, katselu Oceanáriossa on mielenkiintoista ja opettavaa. Oceanárion omat sivut.

Lissabonissa on myös mahdollista virkistäytyä uimarannalla kiireisen kaupunkiin tutustumisen lomassa. Sivu parhaista uimarannoista.

Lissabon museot 

Lissabonissa on korkeatasoisia ja kiinnostavia museoita jo edellä mainittujen lisäksi.
Upea kokoelma historiaa ja alan parhaita töitä on esillä Kansallisessa kaakelimuseossa. Se kuuluu mielestäni Lissabonin mielenkiintoisimpiin paikkoihin.

Pohjoisen suuntaan historiallisesta keskustasta mentäessä löytyy upea Calouste Gulbenkian museo. Omat sivut.
Erillisessä rakennuksessa on Modernin taiteen keskus - CAM, Centro de Arte Moderna Jose de Azeredo Perdi.

Merkittävä kansainvälisen modernin taiteen kokoelma on Berardo kokoelman museossa, Museu Coleção Berardossa.

Keskustassa Chiadossa toimii Kansallinen Nykytaiteen museo.

Vanhassa silkkitehtaassa on 1900-luvun merkittävimmän portuglilaisen taiteilija-avioparin töitä Arpad Szenes-Vieira da Silva museossa.

Vanhempaa taidetta on esillä Kansallisessa Antiikkitaiteen museossa, MNAA:ssa.

Design- ja muotimuseossa voi tutustua mm. suutelevaan sohvaan.
Historiallisessa palatsissa toimii Taideteollisuumuseo.
Fadomuseossa voi syventyä arvostetun taidemuodon historiaan. Museon omat sivut.

Lissabonin kaupungin historiaan voi perehtyä Lissabonin tarina - museossa.
Vielä vanhempaa aikaa on esitelty Arkeologisessa keskuksessa, Arkeologiamuseossa Mosteiro dos Jerónimos luostarin yhteydessä.

Kansallisessa vaunumuseossa esitellään mm. kuninkaallisten käyttämiä toinen toistaan upeampia kulkuvälineitä.

Portugalin merenkulun loisteliaaseen historiaan voi tutustua Merenkulkumuseossa, Museu de Marinhassa.

Markiisi Fronteiran palatsissa lähellä Kaakelimuseota on mahdollista tutustua historialliseen palatsiin ja sen kaakelitaidetoksiin.

Itä kohtaa lännen ilman rasittavaa matkailua kaukomaihin Museu do Orientessa.

Entinen finanssiministeriö on muutettu parempaan käyttöön. Siinä toimii Olutmuseo.

Lissabon ravintolat

Lissabonin ruokaperinne nojaa vahvasti meren antimiin, oliiviöljyyn ja viiniin. Joskus tosin vähän liikaa suolattuun turskaan.

Wikipedia portugalilaisista ruoista.
Portugalin ruokaperinteestä.
Portugalilainen isoäiti tarjoaisi ainakin nämä 10 ruokalajia.
Tyypillisistä portugalilaisista ruokalajeista.
Perinneruoista.

Golisbon.com kaupungin alueista ravintolamielessä ja ravintoloista.
NelsonCarvalheiro.com Lissabonin ravintoloista.
Likealocalguide.com vinkkejä ravintoloista paikallisten antamina.
10 myöhäisillan ravintolaa.
Miten tunnistaa hyvä ja edullinen paikallinen ravintola.
Tripadvisorin arvio 10 parhaasta.
10best.com arvio ravintoloista.
15 ravintolaehdotusta.
Visitportugal.com sivusto ruokapaikan etsimismahdollisuudella.
Vegaanin vaihtoehtoja kaupungissa.

Lissabonin seudun viineistä.
Portugalin viinialueista.

Lissabonissa on tarjolla lukuisa joukko ruoka- ja maisteluaiheisia tutustumisretkiä sekä ruoanlaittokursseja.
Tässä viator.com tarjontaa ruoka- ja viiniretkistä.

Lissabon ostokset

Lissabonissa riittää ostettavaa kaikissa hintaluokissa. Kaupunkia pidetään Länsi-Euroopan edullisimpana, joten löytöjäkin on mahdollista tehdä.

Luxuskauppoja on mm. Avenida da Liberdaden varrelta. Praca do Rossion, Largo do Chiadon ja Praca do Comercion välisillä jalankulkualueilla ja kaduilla löytyy mielenkiintoisia ja trendikkäitä liikkeitä missä on myös paikallisia tuotteita.

Kävelykierros ehdotus ostosmielessä.
Ostoskaduista.
Yleistä ostoksista ja kaupoista.
Ostosten teon alueista ja hyvistä ostoskaduista.
NelsonCarvalheiro.com ostoksista Lissabonissa.

Arvio ostoskeskuksista.
Toinen sivu ostoskeskuksista ja tavarataloista.
Lisää ostoskeskuksista.

Kaupungin markkinoista.
Toinen lähde markkinoista ja toreista.

Naistenvaateostoksista.
Toinen sivu naistenvaatekauppoja.
Muotikauppoja.
Lissabonissa järjestetään säännölliset muotiviiikot.
Portugalilaisia muotisuunnittelijoita.

Ehdotuksia miestenvaatekaupoista.
Muotia ja kenkiä.

Kannatettavia tuliaisideoita.
10 ehdotusta tuomisiksi.
Lisää ehdotuksia tuliaisiksi.

Lissabon urheilu

Lissabonissa toimii useampia jalkapalloseuroja. Kaupungissa on pelejä varten komeat stadionit.

Juokseminen onnistuu Lissabonissa siinä missä muuallakin. Hölkkääminen kannattaa tehdä siellä missä turisteja ei ole liikaa liikkeellä ja hiljaisempaan aikaan vuorokaudesta.

Opiskelijan vinkki neljästä hyvästä lenkkipaikasta.
Juoksureittiehdotuksia.
Paikallisia lenkkikavereita on mahdollista saada maksusta mukaan lenkille.
Kaupungissa juostaan vuosittain maraton ja puolimaraton.

Useissa hotelleissa on eritasoisia kuntoilumahdollisuuksia. On myös maksullisia kuntosaleja. Luettelo saleista.

Osassa hotelleissa on uima-allas Myös yleisiä uimaloita on tarjolla.

Tenniskenttiä löytyy.
Pidempi luettelo kentistä.

Polkupyöriä on mahdollista vuokrata.
Ehdotuksia pyöräilyreiteiksi.

Lissabonin lähellä on uimarantoja.
Surffaamista on mahdollista harrastaa.

Kaupungissa ja lähiseudulla on golfkenttiä.

Lissabon uutisia

Englanninkielisiä Portugalin uutisia.
Toinen uutissivusto.
Netistä kerättyjä Lissabonin uutisia.
Toinen Lissabonin nettiuutiskokoelma.
Portugalin uutisislinkkejä.

Luettelo Portugalin lehdistä.