
Ateenan videoita Lomapallo.com.
Yleistä
Ateena on Kreikan tasavallan pääkaupunki. Se on maan suurin kaupunki ja sen vaikutusalueella on noin 4 miljoonaa asukasta ja koko Kreikassa lähes 11 miljoonaa. Kreikka on EU:n ja Naton jäsen. Ortodoksinen kirkko on tärkein uskontokunta.
Yleistietoa muinaisajan Kreikasta.
Tietoa Ateenasta.
Suomen kansalaiset tarvitsevat passin. Oleskelupa vaaditaan yli 3kk asumista varten.Maan pääkieli on kreikka.
Tässä englanti-kreikka-englanti käännössivut.
Yleissanasto.
Aika on sama kuin Suomessa. Tullimääräykset ovat samat kuin muistakin Eu-maista tultaessa. Tarkista tullista.
Kansalliset vapaapäivät.
Ateenan kuvia.
Akropolis.
Muita historiallisen Ateenan kuvia.
Ateenan kartta.
Toinen kartta.
Vielä yksi kartta.
Ateenan sääennuste.
Millainen on Ateenan sää.
Webbikamera. Toinen
Vielä lisää.

Lennot
Lentokenttä on Ateenan kansainvälinen kenttä Eleftherios Venizelos. Se sijaitsee noin.33 km keskustasta. Kentän sivut.
Lentokentältä kaupunkiin pääsee metrolla. Junalla. Metrokartta.
Bussiyhteydet lentokentälle.
Myös taksilla pääsee lentokentältä keskustaan mukavasti.
Taksin voi tilata myös etukäteen netistä.
Yleistä tietoa yhteyksistä lentokentältä.
Lähtöselvitykseen on syytä varata riittävästi aikaa. Tarkista vaadittava aika lentoyhtiöstäsi.

Hotellit
Majoitusta on tarjolla leirintäalueilla, retkeilymajoissa, yksityismajoituksessa, täysihoitoloissa ja kaiken tasoisissa hotelleissa. Korkeasesonki on huhtikuusta lokakuuhun. Hotellihuone kannattaa ainakin tällöin varata hyvissä ajoin.
Autonvuokraus
Useimmat kansainväliset autonvuokrausketjut toimivat Alankomaissa. Samoin paikallisten yritysten palveluja on tarjolla.
Kreikassa on Euroopan suurin kolaritiheys autoa kohti laskettuna. Punaisia valoja ei kunnioiteta ja muutenkin sääntöjä noudatetaan valikoiden.
Turvavyön käyttö on etuistuimella pakollista. Etuistuimella saa olla vain yli 10-vuotias lapsi. Äänimerkkiä voi käyttää taajamissa välittömän vaaratilanteen yhteydessä. Ateenan keskustaan ei pääse Kreikassa rekisteröidyllä autolla ellei asu kyseisellä alueella. Tämä ei koske vuokrattuja tai ulkomaisia ajoneuvoja.
Alkoholia saa olla veressä ajaessa korkeintaan 0,5 promillea. Yleisrajoitus taajamissa on 50 km/tunnissa ja taajamien ulkopuolella 110 km/ tunnissa ja moottoriteillä120 km/t ellei merkein ole muuta osoitettu. 
Nähtävyydet
Ateenassa on tarjolla paljon nähtävää.
Nähtävyydet Google maps kartalla.
Suosittuja nähtävyyksiä ovat mm. Ateenan tunnetuin linnavuori, Akropolis. Wikipedian sivut. Sijainti Google maps kartalla.
Akropoliksella sijaitsee Parthenon eli kreikkalaisen jumalattaren Pallas Athenen, virallisesti neitsyt Athenen, temppelin rauniot. Sijainti Google maps kartalla.
Tori ja kokoontumispaikka, Agora. Sijainti Google maps kartalla.
Olympolaisen jumalan Zeuksen temppeli, Olympeion. Sijainti Google maps kartalla.
Dionysos teatteri. Lisää kreikkalaisesta teatterista. Sijainti Google maps kartalla.
Vanha kaupunki Akropoliksen ympärillä, Plaka. Pidempi esitys. Sijainti Google maps kartalla.
Vanhan kaupungin ja uudemman, Hadrianuksen rakentaman osan, rajalle on hänen kunniakseen pystytetty Hadrianuksen holvikaari.
Tuulien torni on ollut yhdistetty aurinkokello, vesikello ja tuuliviiri. Tornin tuulien kuvat.
Monastiraki ja Hadrianuksen kirjasto on roomalaisajalta. Sijainti Google maps kartalla.
Kokonaan marmorinen panateenalainen stadion. Sijainti Google maps kartalla.
Kerameikoksen hautausmaa. Sijainti Google maps kartalla.
Ateenan katedraali Mitropolis. Sijainti Google maps kartalla.
Ateenan Akatemia. Omat sivut. Sijainti Google maps kartalla.
Lycavittos eli Lycabettus kukkulat ja Kolonikin alue keskellä Ateenaa. Kukkuloille pääsee köysiradalla. Sijainti Google maps kartalla.
Keskustori. Sijainti Google maps kartalla.
Syntagma aukio. Sijainti Google maps kartalla.
Omonia keskusaukio. Sijainti Google maps kartalla.
Kirpputori. Sijainti Google maps kartalla.
Kansallispuutarha on rauhallinen ja vihreä keidas missä voi rauhoittua kiireen keskellä.
Piraeus, Ateenan pääsatama. Toinen esitys. Omat sivut. Sijainti Google maps kartalla.
Sounion ja Poseidonin temppeli on nähtävissä päiväretkellä Ateenasta käsin. Sijainti Google maps kartalla.
Eläintarha. Sijainti Google maps kartalla.
Huvipuisto Allou Fun Park.
Eugenides planetario.
Merikilpikonnien suojelukeskus. Omat sivut.
Jännitystä ja koko perheen toimintaa tarviseville on tarjolla Seikkailupuistossa.
Historiaa ja tiedettä esitellään hauskassa ja vauhdikkaassa muodossa virtuaaliteatterissa Hellenic Cosmos.
Nähtävyydet Google maps kartalla.
Tässä suosituimpien nähtävyyksien kuvia.
Nähtävyyksien kartta.
Toinen yleiskartta nähtävyyksiin.
Ja vielä kolmas.
Vaihtoehtoista musiikkia.
Öinen Ateena.
Hiekkarannat.

Museot
Ateenassa on mielenkiintoisia museoita.
Museot Google maps kartalla.
Kansallinen arkeologinen museo. Sijainti Google maps kartalla.
Akropolis museo. Sijainti Google maps kartalla.
Agoran museo. Toiset sivut. Sijainti Google maps kartalla.
Bysantin ja kristillisyyden museo. Sijainti Google maps kartalla.
Maraton museo. Museon omat kreikan kieliset sivut. Sijainti Google maps kartalla.
Ateenan sotamuseo. Sijainti Google maps kartalla.
Taistelulaiva Averof Museo. Wikipedian sivut laivasta. Sijainti Google maps kartalla.
Ilias Lalaounis jalokivimuseo. Sijainti Google maps kartalla.
Kreikkalainen kansanmusiikkisoitinten museo. Sijainti Google maps kartalla.
Eläintieteellinen museo.
Rautatiemuseo.
Lasten museo.
Lasten taiteen museo.
Karagioziksen eli kreikkalaisen varjoteatterin historian Spathario-museo.
Museot Google maps kartalla.
Luettelo museoista.
Kulttuuriministeriön luettelo muista kuin valtiollisista museoista.
Kulttuuriministeriön luettelo valtiollisista museoista.
Taidemuseot ovat kohdassa taide.
Retket
Ateenassa järjestetään kansainvälisiä retkiä halukkaille esimerkiksi kaupunkiin tutustumisen merkeissä ja lähiseuduille. Hotellien vastaanotosta tai turisti-infosta löytyy esitteitä.
Tässä omatoimikävely Plakassa.
Syntagma aukiolta.
Tässä joitakin lisäesimerkkejä omatoimikävelyistä.

Liikkuminen
Liikkuminen sujuu jalkaisin, pyörällä tai julkisia liikennevälineitä käyttäen. 24tunnin lippu on tarjolla. Tässä hinnat.
Tässä liikennelaitoksen ohjeita.
Tässä Metrokartta.
Tässä Taksiohjeita.
Tässä Taksihinnasto.
Tässä taksiyrityksiä ja ohjeita.
Lisää tietoa Ateenan takseista.
Sanakirjat
Tässä taskusanakirja Suomi-kreikka-suomi Bookplus.fi
Tässä englanti-kreikka-englanti käännössivut.
Yleissanasto.
Raha
Kreikassa käytetään euroja. Luottokortit hyväksytään maksuvälineinä laajalti. Jos luottokortti katoaa, tehkää heti katoamisilmoitus. Tietoa luottokorttiyhtiöistä Ateenassa.
Ravintoloissa juomaraha on yleensä sisällytetty laskuun. On tapana pyöristää laskua ylöspäin ainakin seuraavaan euroon. Samoin on tavallista toimia myös takseissa. Hyvästä palvelusta voi kiittää runsaammalla juomarahalla. Kannattaa tarkistaa että lasku ei ole jo pyöristetty valmiiksi.
Visa automaatit löytyvät täältä.

Puhelin
Kun haluat soittaa lankapuhelimesta Suomeen, valitse ensiksi 00 ja sen jälkeen Suomen suuntanumeron 358. Suomen teleliikennealueen tunnusnumerosta jätetään 0 pois. Soittaessasi esim. Helsinkiin numeroon 12345 valitse soittaessasi seuraavasti : 00 - 358 - 9 - 12345
Kun soitat matkapuhelimesta Suomeen tai suomalaiseen matkapuhelimeen valitse ensin +, sen jälkeen suomen maatunnus 358, sen jälkeen suuntanumero ilman ensimmäistä nollaa ja sen jälkeen vastaanottajan numero. Kun soitat Helsinkiin numeroon 12345 valitse siis: + 358 9 12345. Kun soitat matkapuhelimeen 040 67890 niin valitse siis: + 358 40 67890.
Terveys
Kreikkaan ei tarvita erikoisrokotuksia, mutta voimassaoleva jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja poliorokotus on aina matkoilla paikallaan. Myös hepatiittisuoja on nykyisin aina suositeltavaa. Suomalainen sairausvakuutus kattaa periaatteessa hoidon EU-maissa, mutta matkavakuutus on järkevää olla. Useimmiten maksut täytyy maksaa ensin ja anoa korvaus Suomessa. Tarvitset tätä varten kuitit.

Turvallisuus
Ateenassa on syytä noudattaa normaalia varovaisuutta. Taskuvarkaita kannattaa varoa varsinkin alueilla missä liikkuu paljon turisteja.
Hätäpalvelunumeroita
Hätänumero poliisi 100
Turistipoliisi Ateenassa 171
Päivystävät apteekit ja sairaalat 1434
Poliisi 1033
Turistipoliisi keskustoimisto +30 210-697-7386
Löytötavarat 020-559 3005
Ambulanssi 166
Palokunta 199
Poliisin vihjeitä turvallisuudesta.
Tietoja ulkomaalaisille.
Suomen Suurlähetystö
Embassy of Finland
Hatziyianni Mexi 5
115 28 Ateena
Puh. +30-210-72 55 860
Fax: +30-210-72 55 864
Ajo-ohje ja yhteystiedot suurlähetystöön.
Kreikan kunniakonsulaatit.

Taide
Museot Google maps kartalla.
Kansallisgalleria.
Benakimuseo.
Atelier Spyros Vassiliou.
Berbier/Eliades Galleria.
Modernin taiteen museo.
Ileana Tountan nykytaiteen keskus.
Frissiras museo
Goulandris säätiön Kykladisen taiteen museo. NY times museosta .
Kansantaiteen museo.
Museot Google maps kartalla.
Näyttelyitä.
Konsertteja.
Kulttuuriministeriön sivut.
Tapahtumat.

Ruoka
Aamiainen on päivän tärkein ateria. Se on yleensä kevyt.
Lounasta tarjotaan yleensä keskipäivästä kolmeen. Tällöin kannattaa syödä kunnolla koska päivällistä alkaa saada vasta kahdeksan tai puoli yhdeksän jälkeen.
Ravintolasanastoa.
Lisää ravintolasanastoa kuvilla.
Tässä yleistä tietoa ravintolatyypeistä.
Tietoa ruokalajeista.
Ateenan ravintoita.
Kahviloita.
Tässä yksityisarvio ravintoloista.
Tässä ravintola-arviointi Fodorsilta. 5 on paras luokitus.
Tässä Yahoo travel arviot Amsterdamin ravintoloista.
Juomistietoa.

Ostokset
Liikkeiden aukioloajat ovat pääasiallisesti: maanantaina, keskiviikkona ja lauantaina 9-15 eivätkä enää tämän jälkeen ja tiistaina, torstaina ja perjantaina 9-14 ja 17.30–20.30. Jotkut isot tavaratalot ja supermarketit voivat olla auki viikolla 9-20 ja lauantaina 9-18.
Yleisesitys shoppailusta.
Ostosalueista.
Ruokakaupoissa ja tavarataloissa ei ole tapana tinkiä.
Tori.
Matkamuistoja.
Kirpputori.
Antiikkimarkkinat.
Urheilu
Tärkein urheilumuoto on jalkapallo.
Panathinaikos
Olympiakos.
AEK Athens.
Tässä tietoa urheilusta Kreikassa.
Ateenan urheilua.
Tässä yksi golfkenttä. Lisää vaihtoehtoja.

Uutiset
Kreikan uutistoimiston uutisia.
Uutisia Ateenasta.
Odyssey.
Tutustu myös Pietari.net.
Tutustu myös Sankt-Peterburg.com.
Tutustu myös Kipu.net.
Tutustu myös Flunssa.net.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti