
Napoli yleistä
Napoli on Etelä-Italian suurin kaupunki ja Campanian alueen pääkaupunki. Sen alueella asuu noin 3,7 miljoonaa ihmistä. Kaupungin viralliset sivut. Kaupunki on Euroopan köyhimpiä. Varsinkin aiemmin kaupungin jäteongelma oli vakava, työttömyys on korkea ja rikollisuuden vaikutusvalta edelleen suuri.

Koko Italian väkiluku on arvioitu vajaaksi 61 miljoonaksi. Italia on EU:n ja Naton jäsen. Suurin osa kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon. Suomen kansalaiset tarvitsevat matkaa varten passin tai henkilökortin. Oleskelulupa vaaditaan yli 3kk asumista varten.
Tullimääräykset ovat samat kuin muistakin Eu-maista tultaessa. Tarkista tullista.
Aika on tunnin Suomen aikaa jäljessä. Napolissa on runsaasti paikallisia juhlia ja tapahtumia. Toinen sivu tapahtumista.
Niiden joukossa on mm. viikon verran kestävät pizzajuhlat.
Kansalliset vapaapäivät ja kalenteri. Arkipyhistä Italiassa.
Juhlapyhiä on sekä paikallisia että koko maata koskevia.
Italian juhlista kuukausittain.
Sivu festivaaleista.

Napolin kuukausittaiset keskilämpötilat. 10 päivän ennuste.
Printattavakin kartta missä tärkeimmät nähtävyydet.
Historiallisen keskustan kartta missä myös nähtävyydet.
Kartta reitin etsimismahdollisuudella.
Toinen kartta reitin löytämisavulla.
Michelinkartta.
Osoitteen löytämisessä avustava kartta.

Kaupungin sivuilta voi ladata turistikartan.
Ladattavat metro- ja raitiovaunukartat.
Sightseeing bussin kartta.
Lonelyplanet.comin kartta.
Upeaa Napolia kuvina.
Toinen kuvakokoelma.
Aiheen perusteella luokiteltu kuvagalleria.
Kuvia vuodelta 2015.
Nettikamera keskustassa Chiaja Hotelli.
Nettikamera Napolista kohti Vesuviusta.
Kamera Amalfista.

Kirjalahja jouluksi miehelle.
Martti vedetään ennustustehtailuun Pietarissa. Sen tavoite on horjuttaa yksinvaltiasta ja ansaita rahaa. Kaatuuko kukaan ja tienaako Martti?
Napoli lennot
Napolin lentokenttä sijaitsee noin 6 kilometriä koilliseen kaupungista ja on nimeltään Aeroporto internazionale di Napoli–Capodichino. Kentällä on yksi matkustajaterminaali. Lisää tietoa lentokentästä.
Kartta bussiyhteyksien lähtöpaikoista. Bussien aikataulut Lisää tietoa lentokenttäbussista.
Takseilla on kiinteät hinnatkaupunkiin.
Napoli kaupungin taksihinnasto on ladattavissa.
Tässä viator.com vaihtoehtoja kuljetuksiin.

Lennot Napoliin eivät yleensä ole halpoja mutta sinne pääsee hyvin myös junalla. Esim. Lento Roomaan ja siitä pikajunalla Napoliin on toimiva ja riittävän nopea ja edullinen matkustustapa. Suora junamatka kestää reilun tunnin.
Napolin rautatieasema.
Aseman kuvia ja historiaa.
Muitakin palveluja on tarjolla.
Satamakaupunkiin pääsee myös meritse monelta suuunnalta
Napoli hotellit
Syksyllä ja keväällä on parasta matkustusaikaa. Sään suhteen epävarmempaa on marraskuusta maaliskuulle, vaikka sää voi silloinkin olla varsin kohtuullinen verrattuna Suomen tilanteeseen. Majoitusta on tarjolla kaiken tasoisissa hotelleissa.
Napoli autonvuokraus

Napolin kadut ovat kapeita ja sopivat huonosti yksityisautojen käyttöön. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja ei välitä pienistä esteistä. Ajotapaa voisi luonnehtia joustavaksi mutta vaatii totuttelua muualtakin Italiasta tulleilta kuljettajilta. Jos välttämättä haluaa ajaa autoa Napolissa, niin useat kansainväliset autonvuokrausketjut toimivat Italiassa. Täysi vakuutus on suositeltavaa eli ehdoton välttämättömyys.
Historiallisessa keskustassa on pysäköintirajoituksia.
Promilleraja on 0,5. Yleisrajoitus taajamissa on 50 km tunnissa. Moottoriteillä nopeusrajoitus on hyvällä säällä 130 km ja sateella 110 km tunnissa.

Autoilusta Napolissa.
Amerikkalainen näkemys autolla-ajosta Napolissa ja Italiassa.
Lisää sääntöjä.
Amerikkalaisia kokemuksia liikenteestä.
Tietoa moottoriteistä ja liikennetilanteesta.
Autoliiton matkustusopas.
Napoli liikkuminen
Historiallisessa keskustassa voi hyvin liikkua kävellen. Myös pyöriä saa vuokralle.

Sivu miltä ladattavissa julkisen liikenteen kartat pdf-muodossa.
Yhdistettyjä matka- ja nähtävyyskortteja on myynnissä.
Mäkisessä kaupungissa toimii 4 köysirataa. Niitä käyttämällä pääsee huomattavasti helpommalla vaikka olisikin kävelyn ystävä. Julkisen liikenteen liput kelpaavat niissä.

Amalfin rannikon liikenneyhteyksistä.
Napoliin pääsee mukavasti myös junalla kuten myös sieltä muualle Italiaan käyttäen hyvin toimivaa pikajunaverkostoa. Päärautatieasema on nimeltään Napoli Centrale. Lisää tietoa.
Mm. Vesuviukselle ja Sorrentoon pääsee myös edullisesti junalla.
Kuluttajansuoja-viranomaisten neuvoja junalla matkustamisen suhteen.

Napoli sanakirjat
Maan pääkieli on italia.
Tässä sanakirja missä myös suomi-italia.
Toinen sanakirja.
Tässä englanti-italia sanakirja.
Italian kielioppi.
Sanakirja.org.
Eranslator.ro.
Vielä yksi sanakirja.
Matkasanakirja. Matkasanastoa.

Napoli raha
Italiassa käytetään euroja. Luottokortit hyväksytään maksuvälineinä laajalti. Jos luottokortti katoaa, tehkää heti katoamisilmoitus.
Visa automaatit löytyvät täältä.
Mastercard automaatit täältä.
Napoli puhelin

Soittaessasi esim. Helsinkiin numeroon 12345 valitse soittaessasi seuraavasti : 00 - 358 - 9 - 12345
Kun soitat matkapuhelimesta Suomeen tai suomalaiseen matkapuhelimeen valitse ensin +, sen jälkeen suomen maatunnus 358, sen jälkeen suuntanumero ilman ensimmäistä nollaa ja sen jälkeen vastaanottajan numero.

Prepaid data kortteja turisteille on tarjolla useamman operaattorin toimesta. Tarvitset passin prepaid liittymän avaamiseen.
Napoli turvallisuus
Italiassa on syytä noudattaa normaalia varovaisuutta. Taskuvarkaita kannattaa varoa varsinkin alueilla missä liikkuu paljon turisteja.

Miten välttää tavallisia Turistiansoja.
Taskuvarkauksista ja niiden ehkäisemisestä.
Lähetystön matkustustiedote koskien Italiaa.
Hätäpalvelunumeroita
Hätänumero 118
Poliisi 113
Carabinieri 112
Palokunta 115
Suomen Suurlähetystö Rooma.
Ambasciata di Finlandia
Via Lisbona 3

Puh. +39 06 852 231
Fax: +39 06 854 0362
Päivystys: virka-ajan ulkopuolella talviaikaan puh. +358-9-1605 5551, kesäaikaan 1.6.-31.8. puh. +39 3343760834
Tietoa poliisista.
Napoli terveys

Suomalainen sairausvakuutus kattaa periaatteessa hoidon EU-maissa. Eurooppalainen sairaanhoitokortti kannattaa hankkimia KELA:sta. Sillä saa EU- ja ETA-alueella matkustava saa äkillisessä sairastapauksessa sairaanhoitopalveluja samoin kustannuksin kuin paikalliset asukkaat.
Euroopan kuluttajaviranomaisen tietoa Italian tervydenhuollosta
Tietoa terveyspalveluista Italiassa turisteille.
Puhelinnumeroita hätätilanteita varten.

Kattava matkavakuutus on järkevää olla. Useimmiten maksut täytyy maksaa ensin ja anoa korvaus Suomessa. Tarvitset tätä varten kuitit.
Vesi on juomakelpoista. Veden tyyppi ja mineraalipitoisuus voi olla erilainen kuin kotimaassa joten turvallisempaa on käyttää pullotettuja vesiä.
Napoli retket

Napolinlahden saaret ovat hyvä retkikohde Napolin matkalla. Niihin kuuluu mm. Ischia ja Capri. Säännöllisesti kulkevilla yhteyksillä matkat onnistuvat itsenäisestikin.
Toinen sivu yhteyksistä.
Sivu, jolta aukeaa linkit lauttayhtiöiden sivuille.
Viator.com valikoimaa päiväretkistä.
Veneilyretket ovat hyvä tapa nähdä enemmän.
Erilaisia opastettuja retkiä järjetetään monien yritysten toimesta.
Tässä viator.com retkitarjontaa.
Kävely- ja pyöräretkiä. Lisää pyöräretkiä
Samoin tutustumista Napoliin Vespan selässä.
Ilmainen opastettu kävely on tarjolla. Toinen ilmainen vaihtoehto.

Paikallinen ehdotus kävelyyn.
Myös kävelyjä applikaatioiden tuella on kehitetty. Lataaminen on maksullista mutta kävelyt on selitetty ja reitit ovat näkyvissä kartalla ilmaiseksi.
Ilmainen ladattavia ääniteopas on saatavina.
Napoli nähtävyydet

Napolissa on komeita ja näyttäviä kirkkoja. Niistä tärkein on 1200-luvulla rakennettu Napolin Katedraali, Duomo di San Gennaro. Se on nimetty kaupungin suojelupyhimyksen mukaan. Toinen sivu Duomosta.
Yksi ensimmäisiä kaupunkiin rakennettuja uskonnollisia rakennuskokonaisuuksia on Santa Chiara. Siihen kuuluu kirkko ja luostari sekä myöskin museo. Tietoa historiasta. Santa Chiarasta. Kuvasarja kirkosta.
1200-luvulla rakennettu San Lorenzo Maggiore on viehättävä kirkko Piazza San Domenico Maggioren vieressä. Sen alla on mahdollista nähdä kaivauksissa kreikkalaisen Agoran, markkina- ja kokoontumispaikan rauniot. On myös löydetty 500-luvulta peräisin oleva kristillisen kirkko.

Sansaveron Kappeli, Cappella Sansevero on mielestäni Napolin hienoin nähtävyys. Paikka on hieman hankala löytää mutta se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa vaikka ei olisi uskonnollinen eikä kuvanveistosta kiinnostunut. Sivu museosta.
Syy on siellä oleva verhottu kristus - patsas. On vaikea uskoa, että marmorista voi saada näin realistisen näköisen veistos aikaan. Kappelissa on muutama muukin Giuseppe Sanmartinon upea patsas.

Castel dell' Ovo linnoitus sijaitsee pienillä sillan yhdistämällä saarilla. Nimi tarkoittaa munaa. Toinen sivu linnasta. Siellä järjestetään vaihtelevasti tapahtumia ja taidenäyttelyitä.

Linnoituksen vieressä on entinen luostari, Certosa di San Martino. Siinä toimii museo. Museon omat sivut italiaksi.
Neljäs linna on toiseksi vanhin. Se on nimeltään Castel Capuano. Se toimii kunnan toimistotilana ja on yleensä suljettuna yleisöltä. Omat sivut.
Castel Nuovon vieressä on komea Kunikaan Palatsi, Palazzo Reale ja sen edessä Galleria Umberto. Palatsin omat sivut italiaksi. Palatsissa toimii Kuninkaallisen talon museo. Museon sivut italiaksi.

Sen vieressä on puoliympyrän muotoinen, Napolin suurin aukio, Piazza Plebiscito. Sen vieressä on komein pylväin koristeltu kirkko, Rooman Pantheonin kopio, San Francesco di Paola. Omat sivut italiaksi.
Toinen kuninkaan asunto, metsästysmajaksi suunniteltu palatsi, Palazzo Reale di Capodimonte sijaitsee kukkulalla hieman etäämmällä kaupungin keskustasta. Toinen sivu palatsista. Siellä sijaitsee Kansallinen taidemuseo, Museo Nazionale di Capodimonte.

Suosittuja päivämatkakohteita Napolista ovat mm. Pompei, Herculaneum ja Vesuvius.. Niihin kaikkiin järjestetään myös opastettuja retkiä.
Kaupungin kuumuus voi väsyttää jolloin pieni irottautuminen Villa Fiordianan vihreydessä voi auttaa. Siellä toimii myös kansallinen keramiikkamuseo, Museo Duca di Martina. Omat sivut italiaksi.

Napolissa toimii myös eläintarha.
Kaupungin metro on sinänsä nähtävyys ja erityisesti Le Stazioni Dell'arte.
Napolissa on näyttäviä piazzoja.
Suurin aukio on Piazza del Plebiscito.
Komea on myös Piazza Dante ja Piazza Bellini.
Castel Nuovon vieressä on pitkään remontissa ollut Piazza Municipio.

Kokonaisesitys Napolista ja sen nähtävyyksistä.
Napoli museot
Edellä mainittujen museoiden lisäksi Napolissa on yksi Italian parhaista arkeologisista museoista, Museo Archeologico Nazionale. Omat sivut italiaksi.

Mm. Caravaggion töitä on nähtävillä Galleria di Palazzo Zevallos Stiglianossa. Omat sivut.
Pio Monte della Misericordia kirkossa on nähtävänä kuuluisa Caravaggion työ - Le Sette Opere di Misericordia eli seitsemän armon tekoa. Toinen sivu teoksesta.Ylemmän kerroksen galleriassa on esillä kyseisestä työstä inspiraation saanutta taidetta.

Modernille taiteelle on omistautunut MADRE Omat sivut.
Ensimmäinenä laatuaan Italiassa, vanhassa terästehtaassa toimii Napolin tiedekeskus, Citta della Scienza. Omat sivut.
Napoli ravintolat

Wikipedia Napolilaisesta ruokaperinteestä.
Paikallisten ruokien reseptejä. Historiaa ja reseptejä.
Vakavasti napolilaisesta pizzasta.
Pizzan historiasta.
10best.com arvio pizzerioista. I
lmattino.it:n kanta parhaisiin pizzerioihin Napolissa italiaksi.
Siviaggia.it sivuston testaamia pizzapaikkoja italiaksi.

Paikallisia vinkkejä ravintoloista.
Lonelyplanet.com suosistuksia.
Tripadvisorin arvio.
10 ravintolaa Napolissa.
10best.com arvio ravintoloista.
Puntarellarossa.it sivu italiaksi Napolin parhaista ruokailupaikoista.
ViaMichelin.it ravintola-arvio.
Scattidigusto.it vinkki 10 hyvän hinta-laatusuhteen ravintoloista.
Napolike.it suosituksia kalaravintoloista.
Thefork.it kanta samasta aiheesta.

Gambero Rosso 2016 ravintola-arviointi kirjassa on Napolista mainittu seuraavat:
2 haarukkaa:
Cantina San Teodoro
Palazzo Petrucci
Veritas
I haarukka:
La stanza del Gusto
Il Comandante del Romeo Hotel
1 katkarapu:
Europeo di Mattozzi

Cap´Alice
Lisäksi mainittu:
L'Altro Coco Loco
Amici Miei
Bistro Gourmeet
La Cantinella
George´s del Grand Hotel Parker´s
Meatin
Mimi alla Ferrovia
Napoli Mia
Al Poeta

Tässä viator.com tarjontaa ruoka- ja viiniretkistä.
Napoli ostokset
Napolissa riittää ostettavaa kuten kaikissa Italian suuremmissa kaupungeissa. Kaupungissa on tarjolla myös edullisemman hintaluokan vaatteita ja kenkiä. Napoli on kuuluisa räätäleistään ja jos haluat teettää puvun tai päällystakin, jolla teet vaikutuksen, niin Napolissa se onnistuu. Jonkin verran aikaa toki tarvitaan.
Yleistä ostoksista ja kaupoista.

Joitain ostoskeskuksia löytyy. Kuvia Galleria Umbertosta. Toinen sivusto.
Outlet-kauppoja Napolissa.
Luettelo markkinoista.
Lonelyplanet.comin ehdotuksia kaupoista.
Paikallisia vihjeitä kaupoista.
Ehdotuksia matkamuistoiksi.
Napolin musiikilla on omat perinteensä ja Napolin laulut vaikkapa CD:n muodossa on hyvä matkamuisto.

Napoli urheilu
Napolin jalkapalloseura, S.S.C. Napoli on kaupungin ylpeys ja päivittäinen puheenaihe. Seuran omat sivut. Ajankohtaisia tuloksia.
Juokseminen onnistuu hyvin Napolissakin. Hölkkääminen kannattaa tehdä siellä missä turisteja ei ole liikaa liikkeellä ja hiljaisempaan aikaan vuorokaudesta.

Juoksureittiehdotuksia.
Paikallisia lenkkipaikkaehdotuksiaitaliaksi.
Kaupungissa juostaan vuosittain maraton.
Useissa hotelleissa on eritasoisia kuntoilumahdollisuuksia. On myös maksullisia kuntosaleja. Luettelo saleista.
Osassa hotelleissa on uima-allas Myös yleisiä uimaloita on tarjolla kaupungissa ja lähisaarilla.
Tenniskenttiäkin löytyy.

Kajakkisoutua on mahdollista harrastaa.
Kaupungin lähellä on golfkenttiä. Toinen sivu kentistä.
Napoli uutisia
Netistä koottuja Napolin uutisia.
Toinen kokoelma.
Englanninkielisiä Italian uutisia.
Italian uutisia englanniksi.
Italian uutisia englannin kielellä.
Euronews.comin Napolin videouutisia
Napolin jalkapallouutisia.
Luettelo Napolin tiedotusvälineistä.
Luettelo italialaisista lehdistä.